Ole tervetullut ystävä.

Tykkäsitkö runostani?
Jos tahdot sen lainaksi,
toivon,
että ilmoitat siitä minulle.


maanantai, 12. joulukuuta 2011

Lauantain tuunausprojekti

Mun lemppari talvitakki sai lauantaina uutta ilmettä. Takissa oli jo pitkään ollut ongelmia kiinnityksen kanssa. Alkuperäiset nipsuttimet, joilla takki oli tarkoitus saada kiinni, eivät pysyneet yhdessä alkuunkaan. Ostin joskus pari vuotta sitten takkiin turkishakaset, mutta nekin osoittautuivat lopulta aika huonoiksi. Piti siis keksiä joku parempi vaihtoehto.

Perjantai-iltana virkkasin SNY:ltä saamastani bambulangasta kahdeksan pitsikukkaa.

Lauantaina sitten ompelin ne takin etumukseen kiinni. Sormet oli hellänä, kun pujottelin lankaa paksulla neulalla vahvan kankaan läpi.


Lapset leikki koiranpentuja ja kurkkivat välillä pöydän reunalta, mitä äiti on saanut aikaseksi.


Illalla oli tiedossa Apocalyptican keikka, joten tuunaustarvikkeisiin kuului myös pari karpalolonkkua.


Kun pitsikukat olivat vihdoin paikallaan, ompelin niiden keskelle keramiikassa tekemäni napit.


Ja lopuksi kiinnitin jokaiseen nappiin solmimisnauhan. Alunperin oli tarkoitus, että nauha on sellainen napin ympärille pujotettava lenkki, aika vaan loppui vähän kesken, joten päädyin oikomaan. Näitä voi vielä helposti parannella toimivammiksi.





Kuvaaminen oli pikkusen hankalaa, varsinkin kun tässä vaiheessa iltaa olin nauttinut jo useamman lonkun ja Kaisan kanssa puoliksi pullon mustikkaglögiä.

Mutta enpä ainakaan paleltunut, kun liukastelin aamuyöllä grillin kautta kotiin. ;)

9 jatkotoimenpidettä:

  1. Aivan JULMETUN ihana takki!! Katselin juuri kirpputorilta LÄHES samanlaista, mutta vaikutti aika painavalta, joten jätin sen sinne rekkiin roikkumaan, NYT hieman kaduttaa =/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ninni ja Hanne. Olen tosi tyytyväinen itsekin nyt kun takki on ollut käytössä pari päivää. :) Ja tuo tosiaan on JULMETUN ihana takki. <3

    VastaaPoista
  3. Kiva että langalle löytyi käyttöä! Mielenkiintoinen ratkaisu ja hienolta näyttää

    SNY

    VastaaPoista
  4. Kiitos SNY! :)Lankaa jäi vielä kaksi kerää. On mulla kovasti ideoita niistä muistakin sinulta saamistani langoista, mutta aikaa vaan niin ärsyttävän vähän, etten ole ehtinyt kaikkea toteuttaa.

    VastaaPoista
  5. aivan superihana tuunaus...:D
    -carita-

    VastaaPoista
  6. No hei wau, sä oot taas Maria oikein ylittänyt itsesi, aivan mielettömän upea tuunaus! ja keramiikkanapitkin löysivät itselleen sopivan paikan!

    VastaaPoista
  7. Postia odotettavissa ensi viikolla :)

    Terveisin SNY

    VastaaPoista
  8. Ihanaa! Sitä odotellessa. :)

    VastaaPoista